Lauantai aamu. Herätys klo 07.30, josta hakemaan -39 vuoden jenkkirodia. Äänekosken nesteelle matkaa 270 kilometriä ja perillä noin 12 maissa. Sitten takasinpäin Humppilaa kohti ja perillä samantien jenkkirodin rattiin ja koko ilta Metallican ja moottorin jyrinä korvissa + KOVAA AJOO!!
Sitten joskus yöllä oma auto alle ja voi jumankauta sitä ei kyllä voita mikään.
Kaverille sitten siinä nuotiotulen ääreen ja ottamaan pari(2) olutta, hyvää musiikkia ja seuraa.
Jonka jälkeen päähän pisto! ''Ajetaan traktorilla!'' Tuumasta toimeen, traktori alle ja porukkaa kärryyn.
Itse ajoin ja viisi kaveria kärrysä pitkin hiekkateitä.
Päästiin takas kaverin kotipihalle ja traktori kiltisti tallissa kärryineen, Lonkeron aukaistua ja kesken huikan huomaan, kun poliisi auto kurvaa pihaan. ''poliisi'' sanon kavereille. Tulivat kyselemään ajelusta ja puhalluttivat. Kaikki OK! lähtivät kiltisti pois, jonka jälkeen itsekin lähdin nukkumaan. Kellohan löi jo melkein kuutta :D
Tänään sunnuntaina heräilin joskus puolilta päivin, ja siitä pari tuntia eteenpäin kävin hakemaan forssasta uuden äänitorvi systeemin. maksoi 20 euroa about. Sitä asennellessa meni aikaa ja hermot pariin otteeseen, mutta TOIMII! kuva alempana valmiista setistä.
Tuli siinä iltasella sitten leikittyä kaverin mopolla ja keulittua hieman ympäri jonka johdosta mukavat asfaltin repimät jäljet jalassa, eihän se muutakuin nipistelly :D
Sitten kavereiden kanssa iltaa istumaan Kahvila Kenkälusikkaan(24h auki) suosittelen paikkaa!
siinä ''lyhyesti'' viikonlopun tapahtumat! Aamulla herätys 04.45 uudelle työmaalle vantaan giganttiin!
Tuli hieman heikosti otettua kuvia viikonlopulta, mutta pärjäätte hetken näillö kahdella kuvalla :D
Kokonaiskuvan voisin antaa huomenissa autosta, tuli lyötyä karvanopat antenniin roikkumaan ja lekalla hennosti hipaisten auton kylkeä uuteen uskoon ;)
![]() | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
valmis torvisetti, nopean patenttitelineen leikkelin minikompuralle ilmanoton kylkeen. |
![]() | |||||||
Ford-39 Lättäpää v8. korkeussäädettävät ilmajouset, kattoa laskettu 5 cm, mattamusta ja metallihohto oranssi liekit: | Kyllä kelpas ajella ja keräs katseita |
AAAAAA, kuin hieno toi liekkiauto! :D
VastaaPoistaKomppaan satua! IHANA AUTO!! HEi mikä tää torvi systeemi on? joku hemmetin sumutorvi tietty? =DD HALUUN KUULLA :PP
VastaaPoistaSumutorvi todellakin! :D ja kyllä tolla liekkiautolla tosiaankin kelpas ajella! :D
VastaaPoista